Taistellen tasoihin: 1-1 -tasapeli PuiU:n kanssa

13.06.2026

PuiU meni avausjaksolla johtoon ja loi paljon enemmän maalintekopaikkoja, mutta niin vain MyPa tuli toisella jaksolla tasoihin käyttämällä hyväkseen yhden harvoista paikoistaan. Tasapeli, erityisesti tappion välttäminen oli äärimmäisen tärkeää.

Sateisessa kelissä pelattu ottelu jaetulla toiseksi viimeisellä sijalla olevien PuiU:n ja MyPan välillä oli tärkeä. Tappio olisi tietänyt putoajan paikalla jämähtämistä samalla, kun vastustaja karkaisi kolmen pisteen päähän ja ylempään jatkosarjaan oikeuttava kuudes sija alkaisi karata horisonttiin.

Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue vahvempi

PuiU aloitti vahvasti, sillä heti ensimmäisellä minuutilla Antti Kaikkonen joutui torjuntatöihin. PuiU:n parin kulmapotkun jälkeen tapahtui toisessa päässä, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Kasperi Ahola tykitti kaukaa voimalla ylärimaan.

Ensiminuuttien jälkeen ottelun alkupuoli oli melko tasaista pallonhallinnan suhteen. Välillä palloa piti PuiU, välillä MyPa kenties vähän enemmän. Maalille uhkaa loi selvästi enemmän PuiU, joka otti avauspuoliskon kuluessa kontrollin ottelusta. Puolen tunnin pelin jälkeen Hamza Assenhoun pääsi kahdesti laukomaan vasemmalta sivustalta. Ensimmäisen eteen venyi hienosti Kaikkonen ja toinen, pienemmästä kulmasta lähtenyt veto meni ohi takanurkasta.

MyPan kenties paras hyökkäys tuli 40. minuutilla topparina pelanneen Sasu Hernesniemen soolosta. Puolesta kentästä pallon kanssa rangaistusalueelle rynninyt Hernesniemi laukoi, mutta PuiU-puolustus ehti blokkaamaan riittävästi, joten avausmaalia ei vielä nähty.

Mutta melkein heti perään se nähtiinkin toisessa päässä kenttää. Oikealta laidalta annettu keskitys löysi etunurkalta Egzon Avdin, joka puski yläriman kautta PuiU:n johtoon. Maalin kunniaksi PuiU tarjosi ilmaiset puoliaikamakkarat, eikä varmasti vähiten siksi, että PuiU oli pelannut hiukan yli neljä 90-minuuttista ilman tehtyä maalia.

Toinen puoliaika – PuiU oli mennä menojaan

Jakson alku oli jälleen lievästi MyPan, mutta parhaat paikat loi silti edelleen PuiU. Kotijoukkue olisi voinut tehdä pari maalia lisääkin. Yksi varteenotettava paikka tuli MyPallekin, kun kentälle tauolla vaihdettu Vili Ekman leikkasi keskelle ja laukoi maalin katolle.

PuiU:n huippupaikka tuli 53. minuutilla jo kertaalleen tolppien väliin osuneelle Avdille, joka ei tällä kertaa onnistunut puttaamaan vasemmalta tullutta palloa maalin edestä sisään. Hallinta alkoi taas siirtyä PuiU:lle.

Jakson puolivälissä MyPan Aapeli Saarelainen pääsi laukomaan vapaapotkusta, n. 25 metristä suoraan päin maalivahtia. Tilannetta seuranneesta vastahyökkäyksestä Tommi Sinkkilälle tarjoutui avopaikka, jonka MyPan kannalta pelasti vain kohti Kaikkosta suuntautunut heppoinen laukaus.

71. minuutilla Egzon Mehmeti pääsi laukomaan kaukaa vaarallisesti, ja Kaikkonen joutui venymään parhaimpaansa alanurkkaa kohti menneen laukauksen eteen.

Kuten sanonta kuuluu, jos et itse tee, niin sitten tekee vastustaja. Vaihdosta kentälle vartti ennen loppua tullut Veeti Niemi tarjoili vapaapotkusta erinomaisen pallon, jonka Joona Kuismala puski maaliin ja tilanteeksi 1-1. Kuismalalle maali oli ensimmäinen MyPassa, ja miten tärkeään paikkaan! Itse asiassa Kuismala oli itse hankkimassa maaliin johtanutta vapariakin vahvalla prässillään.

"Riistin pallon vastustajalta ja pääsin kuljettamaan, ja vastustaja joutui rikkomaan. Vaparista Niemi heitti hyvää morkulaa boksiin, johon pääsin puskemaan", muisteli Kuismala maaliaan.

Vielä lisäajallakin PuiU järjesteli jännittämisen aiheita MyPan maalille, eikä vähiten kulmapotkusta. Vasemmalta annettu kulma päätyi nimittäin suoraan takatolppaan, onneksi ei sentään tolpasta sisään!

Pisteen kanssa juhannustauolle

"Ensimmäinen puoliaika todella nihkeää koko jengiltä, ja vähän helpon maalin pääsi vastustaja tekemään. Toiselle puoliajalle tultiin huomattavasti paremmalla ilmeellä ja saatiin annettua hyvää painetta oikeaan päätyyn. Harmillisesti voittomaali jäi saamatta", analysoi Kuismala ottelua.

"Tosi tärkeä piste ennen pientä taukoa", totesi MyPan päävalmentaja Miika Kuntonen. Tämän ottelun jälkeen onkin tosiaan juhannustauko, ja seuraava ottelu on vasta kahden viikon päästä. Piste oli tärkeä myös sarjatilanteen kannalta, sillä MyPa ja PuiU jakavat kahdeksatta sijaa. Kymmenen joukkueen sarjasta putoaa kaksi heikointa, eli koska takana on vain hännänhuippu Union Plaani, pisteet pois yhdeltä päävastustajista on iso asia.

"Meillä oli taas suvantovaihe, jossa me vähän lannistuttiin ja kaveri rokotti siitä yhden maalin. 'Kangelle' iso kiitos, että maaleja tuli vastustajalle vain yksi." Totta tosiaan, maalivahti Kaikkonen piti MyPaa vaikeina hetkinä mukana pelissä.

Hyvä puoli oli, että MyPa sai takaiskun jälkeen pelin jollain tavalla kasaan: "Peli ei kuitenkaan levähtänyt, niin kuin joissain otteluissa on takaiskuista tapahtunut", Kuntonen analysoi.

Kuntonen löysi MyPan pelaamisesta hyvää pelinavaamisvaiheesta. MyPa pääsi monesti vastustajan kenttäpuoliskolle. "Mutta sitten alkoivat ongelmat", Kuntonen toteaa. "Oltaisiin pystytty pienellä maltilla ottamaan peli kontrolliin."

Päävalmentaja kiittelee vaihtopelaajien tuomaa energiaa ja heittäytymistä, jotka sytyttivät joukkueen takaa-ajoon. "Oli hiukan vaisua henkisesti ensimmäinen puoliaika, mutta vaihtopelaajat käänsivät positiiviseksi."

Runkosarja on puolivälissä – Kuntosen väliarvio

Viime aikojen suurin ongelma kilpistyy murtautumisvaiheeseen, mikä hankaloittaa maalintekoa. Kuntonen: "Meidän maalinteon ongelmat johtuvat lähinnä siitä, ettei me saada tarpeeksi pallonhallintaa ja kontrollia pelistä, että päästäisiin murtautumispaikoille. Tulee liian vähän paikkoja päästä murtautumaan."

"Puolustaminen on parhaimmillaan tosi hyvää, mutta sekin on ailahdellut liian paljon, miten me liu'utetaan ja uskalletaan puolustaa eteenpäin. Ne ovat myös osa meidän hyökkäystämme", Kuntonen toteaa ja jatkaa, että MyPa on joutunut puolustamaan liian pitkiä aikoja matalassa blokissa, mistä on vaikea nousta hyökkäykseen.

"Kaksi pistettä viimeisiin kolmeen otteluun ei tietenkään tyydytä. Mutta ollaan me jotain saatu peliin lisää, koska me saadaan olla pallon kanssa pidempään." Kauden jatkuessa valmennus tulee Kuntosen mukaan käyttämään aikaa murtautumisalueelle pääsemiseen ja siellä tehtäviin ratkaisuihin.

Otteluraportin hoitaa KymiTerveys!

MyPan seuraava ottelu
MyPa - Atlantis FC lauantaina 27.6. klo 17, KSOY Stadion


Share