Otteluennakko Union Plaani - MyPa

Kuva: Joonatan Rantala
MyPa matkustaa huomenna lauantaina Heinolaan, missä se kohtaa Union Plaanin. Ottelu urheilupuistossa alkaa klo 16:00.
Hieno Suomen Cupin 1-4 -vierasvoitto PoPosta keskiviikolta on takana, ja nyt jatketaan sarjaottelulla. MyPa on aloittanut kauden vahvasti, sillä niukkaa HIFK-tappiota lukuun ottamatta tilillä on pelkkiä voittoja.
"Pitää olla tyytyväinen hyvään alkuun kaudelle, mutta kausi on pitkä ja otteluita paljon, joten pitää pysyä nöyränä ja tehdä perusasiat päivittäin hyvin. Joukkueen pelissä parhaiten toimii puolustaminen, se on vahvaa", Miro Köykkä kertoo alkukaudesta.
Sen sijaan vastustaja Union Plaani on voittanut neljästä ottelustaan vain yhden, Vitosessa pelaavan KyPan Suomen Cupissa. Ensi kertaa historiassaan Kakkosessa pelaavat heinolalaiset kärsivät murskatappion HIFK:lle sarja-avauksessaan ja PuiU:kin oli parempi lukemin 3-1 kotikentällään. Nyt Union Plaani pääsee ensimmäistä kertaa pelaamaan kotikentällään Kakkosen ottelun, ja vastassa on MyPa.
Historia kotijoukkueen puolella – murtuuko Heinolan kirous?
MyPa ja Union Plaani ovat kohdanneet viidesti virallisissa otteluissa viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja aina kotijoukkue on ollut vahvempi. Regions Cupissa 2017 MyPa murskasi vastustajansa peräti 7-1 ja 2022 Saviniemessä 3-1, vaikka Union Plaani johti ottelua tunnin.
Seuraavat kaksi ottelua pelattiin Heinolassa, ja pisteet jäivät sinne: 2022 lukemin 3-1 ja 2023 alivoimalla pelannut kotijoukkue nousi 3-2 -voittoon. Viimeinen kohtaaminen on syyskuulta 2023, jolloin MyPa juhli peräti 7-0 -voittoa.
Tuo kauden 2023 kohtaaminen Heinolassa oli todella katkera MyPalle, joka johti tauolla maalilla ja pelasi koko toisen jakson ylivoimalla. Mutta niin vain kotijoukkue nousi voittoon – enemmän tai vähemmän onnekkaasti vasemmalta laidalta suoraan maaliin uponneen keskityksen avulla. Tuossa ottelussa oli todella hyvä tunnelma ajoittaisesta kaatosateesta huolimatta, ja tauolla oli tarjolla tavallisesta poikkeavia tuotteita. Mainittakoon vaikkapa karjalanrieskat ja palkintona ollut lypsyjakkara.
Tiukka ottelutahti
Ennakkosuosikin viitta tämänkertaiseen otteluun on kuitenkin helppo asettaa MyPan niskaan, mutta miten molempien joukkueiden tiukka kolmen ottelun viikko vaikuttaa kokoonpanoihin?
"Kyllä jalka nousee vielä Heinolassa, pelaajia kierrätetään ja kuormaa jaetaan", toteaa laitapuolustajana MyPan otteluissa pelannut Köykkä.
MyPa jakoi jonkin verran vastuuta levänneille pelaajille cup-ottelussa, mutta osalla on iso kuorma allaan.
Siinä missä MyPan tie vie cupissa 5. kierrokselle, Union Plaani haastoi hienosti Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden ja oli naapurikaupungin jätin kanssa tasoissa 83. minuutille saakka. Lopulta Union Plaani taipui kotikentällään lukemin 2-4.
Lahtelainen joukkue Heinolassa?
Lahti on monille Heinolassa pelaaville tuttu paikka, sillä joukkueesta löytyy runsaasti Reippaassa juniorina pelanneita pelaajia. Joukkueesta löytyy joitakin pelaajia, joilla on tilillään otteluita Ykkösen nousukarsinnoista, mutta varsinaista kokemusta Kakkosen yläpuolelta on hyvin vähän. Myös seuran oman junioripolun kolunneet pelaajat ovat todella vähissä.
"Union Plaanilla on hyvä nippu, mutta omalla pelillä Myllykoskelle tulee kolme pistettä", Köykkä uskoo.
Pieni yhteys MyPaankin vastustajan kokoonpanosta löytyy: Tymoteusz Kuzniarek pelasi kauden 2022 MyPassa tehden kaksi maalia 17 ottelussa. Hän on pelannut tällä kaudella yhdessä cup-ottelussa tunnin ja käväissyt kerran kentällä Kakkosessa.
Ottelua Union Plaania vastaan voi katsoa suorana MyPa TV:stä, ilmaiseksi!
Otteluennakon tarjoaa HoviRuoka!
